perjantai 13. maaliskuuta 2015

133: Lindemans Framboise

Jackson: Framboise/Frambozen-Lambic

Miellyttävän punainen belgialainen kaatui skumppalasiin punaisen vaahdon saattelemana. Oluessa oli yllätys yllätys voimakkaan vattuinen tuoksu. Lisäksi mukana oli tuttua villihiivan tuomaa kirpeää viinimäisyyttä.

Maku oli vadelmainen, mutta ei yhtä vattuinen kuin tuoksu. Oluessa oli myös villihiivan tuomaa viinimäisyyttä ja kirpsakkaa hapokkuutta. Oluesta jäi suuhun limumainen suutuntuma eli tahmea tunne kitalakeen. Vadelmaa oli, mutta maku ei ollut liian makea vaan virkistävä.

Jackson kuvailee LF:a kirjassaan näin:

“It has the typically seed-like, stemmy, woody, tobacco-ish fragrance of real raspberries. The flavour begins flowery, then becomes very sweet, suggesting a heavy hand with fruit juice. In the finish, the sherryish acidity and tartness of the lambic emerges as a late, surprising balance.”
Vielä päälle Jackson kehuu tätä kompleksiseksi. En nyt ihan noista tupakkamaisuuksista sun muista ole samoilla linjoilla, mutta omaan suuhuni erittäin maukasta.

Vanhan kunnon (tällä kertaa vaimon ääneen lausuma) toteamus “ei tää oluelle maistu” pitää toki paikkansa. Vattuoluen nauttimisesta ei myöskään jaeta mitään äijäpisteitä. Tästäkin huolimatta tämä ainakin itselleni erinomaisesti saunan jälkeisenä janojuomana. 

Tämä sopisi kesäiselle tai vaikkapa kesäiselle piknikille. Huoleton juoma myös alhainen alkoholiprosenttinsakin ansiosta.

Hinta BeerNavigatorissa 4,25 € / 0,375 l.
Tuplakorkki
Lindemans Framboise 2,5 % pähkinänkuoressa:

  • kantavierreprosentista ei tarkkaa tietoa
  • väri 35 EBC
  • katkeroainepitoisuus 12 IBU
  • maltaista ei tarkkaa tietoa
  • humaloinnista ei tarkempaa tietoa
  • hiivasta ei tarkempaa tietoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti