sunnuntai 22. syyskuuta 2013

79/100: Hofbräu Oktoberfestbier

Jackson: Märzen / Oktoberfest

Saksalaisilla jatketaan. Tämä kirkkaan vaaleankeltainen kausiolut kumottiin tuoppiin lauantai-illan huumassa. Oluessa oli mieto maltainen tuoksu ja samanmoinen makukin. Odotin oluen prosenttien perusteella hieman tuhdimpaa tuoksua ja makua, mutta olut oli yllättävän vaisu.

Oktoberfesteillä tätä varmaan kumotaan tuhansia litroja ja täällä pohjolassa minä ja muut ostetaan tätä Alkosta kalliilla rahalla maistellaan tätä kuin mitäkin hienoa erikoisolutta. Miedon maltaisuuden lisäksi oluessa maistui myös alkoholi, muttei häiritsevästi. Se sentään toi jotain särmää muuten perin hennon viljaiseen makuun.

Maussa oli ehkä aavistus makeutta sekä humalan makua melko reippaasti, muttei humalan katkeroa juurikaan. Aluksi humalointi ei maistunut, mutta pikkuhiljaa se hiipi oluesta esiin.
Jacko kuvailee olutta kirjassaan seuraavasti:
"… has a creamy, malty spiciness reminiscent of licorice or aniseed."

Lyhyestä jälleen kerran virsi kaunis. Ei pysty tällä kertaa ihan samaistumaan.

Lyhyt yhteenveto oluesta: vähän makua ja paljon alkoholia. Kyllä tätä Oktoberfesteillä tissuttelisi, mutta tämän oluen maun takia ei mielestäni kannata Alkoon vaivautua.

Hinta Alkossa 3,64 € / 0,5 l.

Hofbräu Oktoberfestbier 6,3 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti 13,6 °P
    •    väri 9,6 EBC
    •    katkeroaineet 23,2 EBU
    •    maltaina vaaleat (90 %) ja tummat (10 %) ohramaltaat
    •    humalointina Select, Hallertauer Magnum ja Perle
    •    hiivasta ei tarkempaa tietoa

lauantai 21. syyskuuta 2013

78/100: Sünner Kölsch

Jackson: Kölschbier

Perjantai-iltaani ilostutti tällä kertaa tämä kirkkaan kullankeltainen saksalainen. Oluen tuoksu oli peruslagerhumalointimaisen mausteinen ja hieman maltainen. Kyseessähän on kuitenkin pintahiivaoluttyyli, joka on peräisin Kölnistä. Myös maku oli pehmeän maltainen ja tumman humalainen. Kokonaisuus oli niin hyvin balanssissa, että mielestäni oli hankalaa sanoa mikä osa mausta syntyi maltaista ja mikä humaloinnista.

Maku oli siis erittäin tasapainoinen, mutta aika lagermaista perushuttua. Tämmöinen tuohisuu ei meinaa saada tällaisista irti oikein mitään elämää suurempaa, sillä tuntuu että vivahde-erot ovat hiuksenhienoja. Tällainen tavallinen tallaaja vain särpii menevään tyytyväisenä. Maku oli jälleen kerran saksalaiseen tyyliin jämäkkä ja konstailematon. Mukana ei ollut makeutta tai oikein hedelmäisyyttäkään. Kuiva, täyteläinen ja tasapainoinen.

Jackon kuvailee olutta opuksessaan näin:
"Sünner Kölsch has a fresh, creamy aroma; a peachy fruitiness; and a dry, spicy, almost salty, hop tang in its crisp finish."

Persikat jäiväit havainnoimatta, mutta kuiva ja mausteinen maku tuli bongattua. Mielestäni oluessa ei kyllä oikein ollut hedelmäisyyttä, ehkä kuiva maku hämäsi.

Yhteenvetona todettakoon: ei kovin eksoottisen makuinen, mutta saksalaisessa jämptiydessään ihan toimiva.

Hinta Alkossa 3,34 € / 0,5 l.

Sünner Kölsch 4,8 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti 11,4 °P
    •    väri 7,6 EBC
    •    katkeroaineet 17,6 EBU
    •    maltaina pale alet
    •    humalointina Hallertau
    •    hiivasta ei tarkempaa tietoa

tiistai 17. syyskuuta 2013

77/100: Hofbräu Schwarze Weisse

Jackson: Dark Wheat Beer

Samea vaaleanruskea saksalainen kumoutui tuoppiin samettisen vaahdon saattelemana. Tuoksu oli miedon hiivainen eli vehnäoluelle melko ominainen. Makukin oli yllättävän leppoisa. Hieman vaaleaa vehnää maltaisempi runko ja kuivahko maku. Schwarze Weisse -nimen perusteella odottelin jotain maailmoja mullistavaa. Onhan termissä musta valkoinen jotain mystiseltä kuullostavaa. Tosin nimen alla pullossa lukee "Münchner Hefeweissbier Dunkel". Se siitä mystiikasta.

Ennakko-odotuksiin nähden maku oli melko tylsä. Hapot pirskahtelivat suussa mutta muuten olut oli lempeä ja hieman banaaninen. Kuitenkin juomasta jäi hieman mitäänsanomaton kuva. Kyllä tätä juo, muttei se herätä suuria tunteita puolesta tai vastaan. Kuiva ja mieto.

Jackon kuvailee olutta kirjassaan näin:
"This one is very lively, with spicy (licorice-like), chewy malt flavours; treacle toffee in the middle; and a grainy, slightly tannic (green apple) finish."

Oh hoh, aikamoinen sepustus. Ihan kuin tässä puhuttaisiin eri oluesta kuin mitä minä maistoin. Maistaessani olut oli jääkaappikylmää, mutta en oikein jaksa uskoa, että huoneenlämpöisenäkään olisin noita kaikkia löytänyt. No mutta ammattilainen näytti taas kyntensä.

Hinta Alkon erikoisvalikoimassa 3,64 € / 0,5 l.

Hofbräu Schwarze Weisse 5,1 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti 12,3 °P
    •    väri 44,9 EBC
    •    katkeroaineet 11,3 EBU
    •    maltaina vehnä (53 %), tummat ohrat (31 %) ja vaaleat ohrat (16 %)
    •    humalointina Hallertau Magnum ja Perle
    •    hiivasta ei tarkempaa tietoa

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

76/100: Goose Island Honker's Ale

Protz: English Bitter

Samea meripihkanruskea jenkki valui tuoppiin erittäin poreilevana. Runsaista hiilihapoista huolimatta vaahtokukka jäi varsin vaatimattomaksi. Oluen tuoksussa oli läsnä voimakas hiivainen sitruunaisuus. Sama sitruuna myös maistui oluessa. Lisäksi mukana oli ripaus hedelmäisyyttä.

Ensipuraisulla oluessa ei vaikuttanut olevan paljoakaan katkerohumalointia. Useissa oluissa (etenkin bittereissä) havainnoimani hunajaisuus maistui tässä jo itse oluen maussa eikä vain jälkimaussa. Hunajasta huolimatta olut ei ollut mitenkään eritisen makea, muttei tosin aivan kuivimmasta päästäkään. Jonkin aikaa olutta sippailtuani huomasin sitruunan hieman väistyneen maussa sivuun ja humalan katkeroiden sekä maltaisuuden maussa lisääntyneen.
Protz kuvailee olutta kirjassaan seuraavasti:
"It has a rich almond nut aroma balanced by a cracker biscuit maltiness and a spicy hop note. Juicy malt, a developing tart citrus fruit note and bitter hop resins fill the mouth, while the finish is a fine balance between tangy fruit, biscuity malt and bitter hops, with the almond note reappearing."

Jälleen kerran tutut fraasit toistuvat Protzin kuvailussa. Mutta mielestäni aika osuvasti tällä kertaa. Tosin mitään mantelia en tietenkään itse maistanut tai haistanut, mutta muilta osin osaan yhdistää kuvauksen itse maistamaani olueen.

Ihan maukas olut, mutta kyllä GI IPA oli mielestäni maukkaampi. Vielä kun päälle lisätään HA:n suolainen hinta, niin valinta näiden kahden välillä on helppo. Tosin ei IPAkaan mikään halppis ole, mutta köyhän opiskelijan on tehtävä joskus uhrauksia myös makunystyröiden hyväksi.

Hinta cittarissa 3,69 € / 0,355 l

Goose Island Honker's Ale 4,3 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentista ei tietoa
    •    väri valmistajan mukaan "golden sunset"
    •    katkeroaineet 30 IBU
    •    maltaina kaksitahoiset ohramaltaat, karamelli- ja vehnämaltaat sekä paahdettu ohra
    •    humalointina Super Styrian ja Styrian Golding
    •    hiivasta ei tarkempaa tietoa

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

75/100: Sierra Nevada Celebration Ale

Jackson: Ale/IPA

Blogin kolmas kvartaali päätettiin tällä amerikkalaisella juhlajuomalla. Alkolla vissiin jääneet nämä hieman käsiin, sillä kyseessä oli vuoden 2012 joululomajuoma, jonka parasta ennen päiväys on 22.10.13. En antanut asian haitata ja voihan sitä sitten myös naukkailla vuoden 2013 version, jos se ennen joulua Arkadian Alkoon saapuu. Kyseessä siis Alkon erikoisvalikoiman tuote, jonka ostomäärä on ollut 840 pulloa.

Olut oli sameaa ja meripihkanväristä. Oluessa oli sitruksinen ehkä greippimäinen jotenkin tumma tuoksu. Tummalla tarkoitan sitä, ettei tuoksu ollut ihan kirpeän pistävimmästä päästä. Maussa oli samaa greippimäisyyttä sekä reilusti humaloinnin katkeroa. Mielestäni maussa myös huomasi, että potkua oli lähes seitsemän volttia. Tiedä sitten onko pitkä säilytys vaikuttanut oluen makuun. Vahvemmat oluethan yleensä kestävät säilytystä paremmin, mutta mene ja tiedä.

Maku oli perusluonteeltaan kuiva ja runsaan humalainen. Omaan makuuni tuntui, että oluessa oli liikaa katkeroa, sillä mukana ei ollut riittävästi hedelmäisyyttä tai makeutta tukemassa makua. Humalointi kävi päälle kuin yleinen syyttäjä, mutta tuopin huvetessa humaloinnin kanssa alkoi päästä sinuiksi. Tällaiseen lämpimään syysviikonloppuun tämä on ehkä hieman turhan stydiä tavaraa, mutta voisin nähdä itseni siemailemassa tätä jouluna punaisessa villapaidassa ja Reinot jalassa. Kesäpäivään tai lämpimään syyspäiväänkin sopii ehkä paremmin Sierra Nevadan Pale Ale.

Kun suu oli vihdoin tarpeeksi turtunut oluen runsaaseen humalointiin, alkoi sieltä alta pilkistellä myös hiven hedelmäisyyttä. Kyseessä ei ole mikään easy driking -olut ja mielestäni maku oli aavistuksen kompleksinen eli muuttui joka puraisulla. Runsaasta humaloinnista huolimatta tai juuri sen takia, pohjimmiltaan pidin kyllä mausta.

Jackson kuvailee SNCA:a näin:
"Its winter holiday Celebration Ale is typically aromatic and lively in flavour, with hints of oily dark chocolate and lots of lemony hop bitterness. The variety of hops varies each year, and experimental growths are sometimes used."

Tummaa suklaisuutta en havainnut, mutta sitruunaista humaloinnin katkeruutta kylläkin. Mielestäni katkera maku tuo kyllä ennemmin mieleen greipin kuin sitruunan. Toki tuo vuotuinen vaihtelu käytetyissä humaloinneissa voi tuoda mukanaan sen, että vivahteet ovat vähän erilaisia kuin Jackon maistamassa vuosikerrassa. Valmistajan svuilta oluen faktoja tonkiessa silmiin osui myös maininta "famous for citrus and pine aromas". Kyllähän siinä semmoista männyn havujen tuoksun kaltaista odööriä oli sekä havujen kaltaista kitkerää makuakin. Ehkä tämä on vain joku joulusta kuusen kautta havupuihin johdettu mielikuva, mutta tuo lause upposi ainakin allekirjottaneeseen.

Yhteenvetona todettakoon, että APAt vaan rokkaa tai siis tämä taisi mennä humalointinsa kanssa jo IPAn puolelle, mutta pidin kyllä ja suosittelen koeilemaan jos kipakka humalointi ei pelota.

Hinta Alkon erikoisvalikoimassa 4,19 € / 0,35 l.

Sierra Nevada Celebration Ale 6,8 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti 16 °P (valmistaja) tai 16,5 °P (Alko)
    •    väri 50, EBC
    •    katkeroaineet 65 IBU (valmistaja) ja 62 EBU (Alko)
    •    maltaina 2-tahoiset palet ja karamellimaltaat
    •    humalointina Cascade, Centennial ja Chinook
    •    hiivana alehiiva

lauantai 7. syyskuuta 2013

74/100: Weltenburger Kloster Barock Dunkel

Jackson: Munich Dark Lager

Tumman punaruskea saksalainen kaatui tuoppiin jälleen kerran perjantain ratoksi. Vaahtokukka oli runsas ja hiilihappokuplat suuria. Oluessa oli maltaisen paahteinen ja hieman humalainen tuoksu.

Myös maussa oli samaa paahteista mallasta ja metallista humalan makua. Oluen maku on kokonaisuudessaan omasta mielestäni perinteistä saksalaista jämäkkyyttä. Maku on tumman kuivahko ja kahvisen paahteinen. Erittäin maukas siis. Oluen konstailemattomuudessa on jotain kiehtovaa. Maku on yksinkertainen, mutta silti maukas eikä simppeliys tässä kohtaa häiritse.

Olut oli jääkaappikylmää, mutta silti maukasta. Usein nimittäin tuntuu, että tummat lagerit menettävän makunsa liikaa viilennettyinä. Nyt niin ei käynyt.
Jackson kuvailee WKBD:ia kirjassaan tähän tapaan:
"The Barock Dunkel ("dark") beer is light-bodied and smooth, with a very good malt character suggesting cookies or crackers. It has a toasty, smoky roast-malt finish."

Keksit ja korput jäivät kyllä havainnoimatta. Tuo savuisuus oluessa taisi olla paahteisuuden lisäksi mukana, kun näin jälkikäteen asiaa mietin.

Yhteenvetona sanoisin, että tämä olut oli maukas ja jämäkän konstailematon. Ehkä ostan ehkä en, so not.

Hinta Cittarissa 3,60 € / 0,5 l.

Weltenburger Kloster Barock Dunkel 4,7 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti 12,2 °P
    •    väri 68,2 EBC
    •    katkeroaineet 22 EBU
    •    maltaina
    •    humalointina
    •    hiivasta ei tarkempaa tietoa