lauantai 24. elokuuta 2013

71/100: Bacchus

Jackson: Flemish Red / Brown

Seuraavan maisteluvuorossa oli tämä belgialainen outolintu. Tämä tumman punertava olut muodosti tuoppiin samettisen pienikuplaisen vaahdon. Oluen tuoksu oli hämmentävä: Ei mallasta tai humalaa, vaan kirsikkaa tai jotain punaista marjaa.

Myös maku ja suutuntuma saivat tämän maistelijan hämilleen. Maussakaan ei ollut tuttuja olutmaisia piirteitä, vaan hapan mieto marjamehumainen säväys. Myöskään humalan katkeroa oluessa en juurikaan havainnut. Ei sillä, että maku olisi ollut huono, mutta vähintäänkin oluelle kummallinen.

Onhan noita toki kirsikkaoluita sun muita, mutta luulin tämän olevan vain tyypillistä belgialaista alea ja tästä syystä hämmästyin. Happamuuden tuntee suussa jo ennen kuin maistaa marjaisuuden. Viinimarjamehumainen happamuus täydentyi samansuuntaisella makuaistimuksella. Pistää vain ihmettelemään, että mistä maku oikein kumpuaa? Pullokoko on muuten puolikas viinipullo eli 37,5 dl. Myös maku on jollain tapaa hyvin kotiviinimäinen.
Jackson kuvailee Bacchusta kirjassaan näin:
"Bacchus has a vinegary bouquet; a touch of caramel; an oaky, woody palate; and a late, light, spritzy acidity."

Ei tuoksu mielestäni ole etikkainen, vaan mielumminkin marjaisan hapan. Etikkainen antaa negatiivisen mielikuvan kun tuoksu on mielestäni ennemminkin raikkaan miellyttävä. Suomennettaisiinkohan tuo spritzy sanalla pirskahteleva? Itse käyttäisin sanaa kirpsakka. Karamelli ja tammisuus jäivät itseltäni huomaamatta. Jacksonin mukaan olutta on ikäännytetty puun kanssa, joten jälkimmäinen johtunee tästä.

Kaiken kaikkiaan Bacchus on todella omalaatuinen ja ihan maistuva olut. Virkistävän erilainen, mutta ei kovin perinteisen olutmainen makuelämys.

Hinta Tallinnan Prisma expressissä 3,79 € / 0,375 l.

En löytänyt oluen valmistusaineista mitään tarkempia tietoja. Epäselväksi siis jäi, mistä marjoista sen maku oikein syntyy.

2 kommenttia:

  1. Ilmeisesti tähän ei ole käytetty mitään marjoja? Näissä kait yleensä lukee oluen nimen perässä se marja, jota siinä on käytetty ja tässä sitä ei ole. Tuolla ei mainita oluen tiedoissa marjoja lainkaan: http://olutopas.info/olut/2709/van-honsebrouck-bacchus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä. Eipä tullut, kumma kyllä, katsottua olutoppaasta itse.

      Ja kun blogaaja jaksoi hieman nähdä vaivaa, niin aika äkkiähän se Wikipediasta selvisi (http://en.wikipedia.org/wiki/Flemish_red), että kirpeän maun aiheuttaa hiiva.

      Poista