torstai 20. kesäkuuta 2013

64/100: Newcastle Brown Ale

Jackson: Brown Ale

Tuoppiin kumoutui tällä kertaa englantilainen kuparinvärinen brown ale. Oluen tuoksu oli maltainen ja ehkä aavistuksen paahteinen.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun maistan NBA:ta, mutta kertaakaan en ole oikein päässyt sisään tähän olueen tai mitenkään innostunut. Suomeksi sanottuna en ole pitänyt mausta. Tämä oli periaatteessa hyvä lähtökohta, sillä odotuksest olutta kohtaan eivät olleet korkealla. Pessimistihän ei pety ja niin kävi tälläkin kertaa, vaikkei tästä nyt mitään mustaa hevosta olutsuosikkien listalle noussutkaan.

Oluen maku on periaatteessa makea ja mieto. Humalointi on miedosta päästä ja oluessa on siirappista makeutta. Vähän tulee taas joku sokerilitku mieleen. NBA on todellista easy drinking -osastoa. Humaloinnista tulee jotenkin mieleen peruslageri tai pilsneri, muttei ale. Pikkuhiljaa olutta särpiessä alun makeus hävisi ja humalointikin alkoi potkia hieman enemmän. Humalointi oli lähinnä mukana makuna eikä oluessa ollut paljoa katkeroa ja ns. jälkipotkua. Voisi sanoa, että loppua kohti olutnautinto hieman parani, muttei riittävästi.

Jackson kuvailee NBA:ta kirjassaan näin:
"This paler, drier style of brown ale was launched in 1972. …If it is not excessively chilled, or gulped, this beer has a surprisingly nutty, flowery, winey delicacy."

Tiedä sitten miten paljon tuota hienostuneisuutta on oluen nykyversiossa jäljellä. Kyseessä on niin suosittu keskilinjan kulkija, että veikkaanpa markkinamiesten modanneen reseptiä vielä myyvempään muotoon Jackon kirjan julkaisun jälkeen.  Kyseessä on kuitenkin Alkon sivujen mukaan Britannian myydyin pulloale. Yksi selitys oluen maistelun alussa tuntuneeseen makeuteen saattaa löytyä valmistusaineista, sillä pullon kyljen mukaan eräs ainesosa on glukoosisiirappi. Lisäksi olueen on käytetty myös vehnää ja väriainetta.

Tuskin tulee paljoa tätä osteltua. Voihan sitä taas vaikka viiden vuoden päästä testata, onko maku yhä suurin piirtein ennallaan.

Hinta Alkossa 2,48 € / 0,33 l. Saatavissa myös monista maitokaupoista. 

Newcastle Brown Ale 4,5 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti  10,2 °P
    •    väri 50,2 EBC
    •    katkeroaineet 16 EBU
    •    maltaina Alkon mukaan vaaleat maltaat ja karamellimaltaat.
    •    lisäksi vehnää ja glukoosisiirappia
    •    humaloinnista ei tarkempia tietoja
    •    hiivasta ei tarkempia tietoja

tiistai 11. kesäkuuta 2013

63/100: Fuller's 1845

Jackson: Strong Ale

Hotellihuoneen yksinäisyyteen lohtua toi lasiin kaatunut kuparinruskea englantilainen strong ale. Oluessa oli erittäin maltainen tuoksu, jossa oli myös hedelmäisyyttä. Myös maussa oli paahteista mallasta sekä hedelmää, mutta voimasuhteet olivat kääntyneet niin, että hedelmäisyys tuntui voimakkaampana. Lopussa oli myös kelpo kiksaus humaloinnin katkeruutta.

Ihan kelpo-olut, mutta nyt ei kyllä ollut sopiva olotila tämän nauttimiseen. Yli 25°C sisälämpötila ja ulkona vietetty päivä olivat vaatineet veronsa ja keho olisi kaivannut jotain virkistävää, ehkä kirpeää janonsammuttajaa. Lähes huoneenlämpöinen ale ei ollut ihan se mitä sillä hetkellä siinä ympäristössä kaipasin.

Olut ei kuitenkaan ollut siis pössömpi. Täyteläinen ja makea ale maistui makoisalle. Oluessa oli myös hedelmäisyyttä, ehkäpä appelsiinin vivahteita.
 Jackson kuvailee olutta kirjassaan näin:
"It has a sherbety, orangey aroma; a smooth, liqueur-like body; faintly chocolatey, toasty malt flavours; and a crisp, very dry finish. For a relatively strong ale, it is perilously easy to drink."

Appelsiini mainittu. Suklaata meikäläinen ei kyllä mausta yllätys yllätys löydä, mutta semmoista paahteista kitkeryyttä siellä kyllä oli hiven. Täytyy ostaa toistekin. Ehkä syssymmällä tai talvella. Ei mikään hellekelien herkku, paitsi ehkä tarpeeksi viilennettynä.

Fuller's 1845:n valmistaminen muuten aloitettiin armon vuonna 1995 panimon 150-vuotisen taipaleen juhlistamiseksi.

Hinta Alkossa 3,98 € / 0,5 l.

Fuller's 1845 6,3 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti  15,8 °P
    •    väri 51,5 EBC
    •    katkeroaineet 42 EBU
    •    maltaista ei tietoa
    •    humalointina Goldings
    •    hiivasta ei tarkempia tietoja

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

62/100: Gouden Carolus

Jackson: Strong Brown Ale

Punaruskea belgialainen kaatui tuoppiin runsaan vaahtokukan saattelemana. Oluessa oli maltaisen makea tuoksu ja aavistus humalaa.

Ensipuraisu maistui todella metalliselta, mutta se katosi pikkuhijaa. Oluen maku oli melko hapan, tumma sekä humalainen. Maussa oli aavistus rusinaa sekä paahteisuutta. Voimakas ja pitkä maku muuttui asteittain happamasta kohti makeaa paahteisuutta ja jälkihumalointia. Belgialaisuus maistui ja tuoksui oluessa, liekö johtunut hiivasta.

Oluessa oli paljon makua, mutta en tehnyt mitään selkeitä bongauksia tuon rusinan lisäksi. Maku oli kyllä yllättävän pitkä ja se muuttui suussa asteittain.

Jackson kuvailee olutta kirjassaan näin:

"Gouden Carolus is a Flemish strong brown ale, spiced with orange peels and coriander. As its best, it starts with suggestions of toffee, orange, and passion fruit, then becomes quite tart, and finishes with  spicy, cedary character."
Liekö Jacksonilla menneet juhot ja vellit sekaisin, sillä kuvaus ei osu mielestäni yhtään maistamaani Gouden Carolus Classiciin, vaan netin tutkailun perusteella Gouden Carolus Tripeliin. Missään ei manita, että Classicin teossa olisi käytetty appelsiininkuorta ja korianteria. Lisäksi alkoholiprosentti on Jacksonin opuksessa 7,5 kun se ainakin nykyisellään on 8,5. Voihan siis olla, että oluen reseptiä on muutettu. Samoin on myös muutettu oluen etikettiä.

Tavallaan tämä oli ihan jees, mutta turhan hapan. En tiedä johtuiko happamuuden tunne omasta olotilastani vai itse oluesta.

Hinta Alkossa 7,99 € / 0,75 l.

Gouden Carolus 8,5 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti  19,1 °P
    •    väri 70 EBC
    •    katkeroaineet 14 EBU
    •    maltaista ei tietoa
    •    humaloinnista ei tarkempaa tietoa
    •    hiivasta ei tarkempia tietoja

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

61/100: Ayinger Celebrator

Jackson: Double Bock (Doppelbock)
Protz: Double Bock


Saksalainen punertavanruskea tuplapukki kaatui tuoppiin samettisen vaahdon kera. Oluen kuplat olivat todella pieniä ja suutuntuma näin ollen melko kermainen. Tuoksu oli paahteisen maltainen ja jollain tapaa melko omaperäinen. Paahteisuudessa oli nimittäin joku erikoinen vivahde. Oluen maku yllätti ja ensireaktio oli: hitto tämä on hyvää! En ole paljonkaan tuplapukkeja juonut ja tästä syystä odotin jotain Olvin tuplan tyyppistä. Maku ei ollut sinne päinkään.

Olut maistui paahteisen maltaiselle ja lopussa oli aimo tujaus humalointia, mutta vain hieman katkerohumalointia. Olut oli makea ja luumuinen. Alkuinnostus olutta kohtaan laantui melko nopeasti. Maku muuttui jotenkin tunkkaiseksi eikä siitä meinannut saada mitään irti. Tosin kaikki oluet eivät ole kompleksisia, vaan joissain tapauksissa oluen maku on ja pysyy joka siemauksella.
Jackson kuvailee Celebratoria kirjassaan seuraavalla tavalla:

"Celebrator has a gentle but appetizing hop aroma: soft, oily, coffeeish malt flavours; and a punch of figgy, spicy dryness in the finish."

Paahteisuus ja kahvimaisuus ovat tässä nyt minun ja Jackon näkemyseroja. Samoin viikuna ja luumu, mutta samoilla linjoilla oltiin. Ehkä kahvimaisuus on parempi kuin pelkkä paahteisuus kuvaamaan makua, sillä siinä oli tosiaan jotain originelliä.

Protz sanailee kirjassaan näin:

"… an entrancing aroma of creamy and roasted grain, coffee, figs and gentle hop resins. Ripe malt, dark fruit and spicy hops fill the mouth, while the long finish has a delicious bitter-sweet character with notes of figs, coffee and dry, gently bitter hops.

Protz näyttäisi olevan aika samoilla linjoilla kuin Jacko, mutta tekee hieman yksityiskohtaisemman selonteon.

Kaiken kaikkiaan tästä jäi positiivinen kuva ja voisin juoda toistekin. Uutta ykkössuosikkia oluesta ei tullut, mutta varmasti ostan tätä toistekin. Maussa ja etenkin paahteisuudessa oli jotain omaperäistä mitä en ole missään muussa oluessa maistanut. Omintakeisen makuinen siis.

Hinta Alkossa 3,01 € / 0,33 l.

Ayinger Celebrator 6,7 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti  18,3 °P
    •    väri 128 EBC
    •    katkeroaineet 27 EBU
    •    maltaina pale, München, karamelli ja paahdettu
    •    humalointina Hallertau
    •    hiivasta ei tarkempia tietoja