lauantai 15. joulukuuta 2012

30/100: La Trappe Dubbel

Protz: Abbey Beer

Tumma Dubbel kaatui pikariin perjantain kunniaksi. Olin havaitsevinani tuoksussa hieman sitruunaa ja lievää hiivan tuoksua. Oluen rakenne oli kermainen. Oluessa pulppusi todella pieniä hiilihappokuplia, jotka muodotivat pitkään pysyvän hienostuneen vaahdon oluen pinnalle.

Oluen maku oli vomakkaan maltainen ja hieman siirappinen. Siinä oli lievä häivähdys ehkä mokkaa. Humaloinnissa oli jälleen mukavasti potkua, mutta se ei paistanut yhtä pahasti läpi kuin blondissa, koska rungossa oli enemmän maltaisuutta.


Humalointi oli kyllä omalaatuisen makuinen. Olin aistivinan siinä ajoittain kirsikkaa ja välillä se maistui hieman metalliselle. Blondista en ensimaistamisella pitänyt, mutta aloin pikkuhiljaa lämpeämään. Tästä pidin ensipuraisulla, mutta pikkuhiljaa maku alkoi etoa. Maku oli ehkä hieman liian makean maltainen ja siihen päälle vielä humalointi, josta tuli mieleen kirsikka, niin ei kiitos. En nimittäin ole ikinä oikein pitänyt kirsikan mausta.

Kyllä tämä Amsterdamissa maistui, mutta nyt ei vain jotenkin uponnut. Ehkä maltainen makeus yhdistettynä reiluun humalointiin ei vain sopinut maisteluhetken olotilaan. Oluesta tuli hieman mieleen Grolsch Herfstbock, joka oli tosin vieläkin makeampi kun sitä Damissa testasin.

Ei muuta kuin Alkoon ja itse testaamaan. Dubbelin maistamiseen asti elin siinä luulossa, että Blondilla ja Dubbelilla ei ole paljon muuta eroa kuin se, että Dubbel on hieman vahvempaa. Toisin kuintenkin oli. Oluet ovat kuin yö ja päivä. Mielenkiinnolla odotan mikä on tilanne Dubbelin ja Tripelin välillä.

Hinta Alkossa 4,10€ / 0,33l

La Trappe Dubbel 7 % pähkinänkuoressa:
    •    kantavierreprosentti 17 °P
    •    väri 92 EBC
    •    katkeroaineita 16 EBU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti