maanantai 30. heinäkuuta 2012

1/100: Koff Portteri

Jackson: Baltic Porter / Imperial Stout
Protz: Porter

Lähdetään liikkeelle ainoasta kotimaisesta oluesta, joka löytyy sekä Jacksonin että Protzin opuksesta.  Molemmat mainitsevat kirjoissaan, että huhun mukaan Koff portterin hiiva on otettu talteen ja kasvatettu Guinness-pullon pohjista. Sinebrychoff kertoo sivuillaan oman agenttiseikkailuversionsa tarinasta ja yleisemmin perustietoa myös koko oluttyypin historiasta.

Ei kun maistelemaan! Olut on väriltään todella tumma. Tuoksu on mielestäni aika mitään sanomaton. Toisaalta hajuaistini saattoi olla sniffailuhetkellä hieman tukossa grillaussavujen haistelusta.

Oluen maku on kuiva ja hieman paahteinen. Jälkimaussa on todella paljon humalan katkeroa, jonka maku jää kitalakeen pitkäksi aikaa maistamisen jälkeenkin. Olut maistuu alussa paahteiselta ja muuttuu katkeroiseksi jälkimauksi. Tämä ei ole mikään ihme, sillä Alko valistaa Koffin sisältävän katkeroaineita 42 EBU-yksikköä. Protz puhuu kirjassaan jopa viidestäkymmenestä. Maku on mielestäni melko kompleksinen ja ajoittain maistuu todella makealta ja paahteiselta, välillä taas äärimmäisen voimakkaasti humaloidulta. Portterit eivät ole itselleni kovin tuttu oluttyyppi, mutta pidin Koffissa sen monimuotoisuudesta ja vahvasta mausta.

Jackson kuvailee makua monipuolisesti: "…lively and flavoursome: dry, smooth, oily, coffeeish, and flowery, with fresh wood notes. Its rich warming finish is an antidote to the Baltic cold."

Protz on samoilla linjoilla: "It has a roasty, vinous and bitter aroma, a big, alightly oily and perfume body, and a long finish packed with dark fruit, roasted grain and intensely bitter, iron-like hops.

Mielestäni Protz kuvaa paremmin ainakin omien makunystyröiden tuottamia signaaleja. Etenkin tuo paahteisuus ja intensiivisen katkero jäivät itsellä päällimmäisenä oluesta mieleen. Tai siis yleensä ei kai puhuta kitkeryydestä tai katkeruudesta vaan voimakkaasta humaloinnista :D

Tätä voin suositella!

Koff Porter 7,2 % pähkinänkuoressa:
  • kantavierreprosentti 17,5 °P
  • väri 321 EBC
  • katkeroaineet 42 EBU
  • valmistettu neljästä eri maltaasta, mm. paahdettua ja mustaa
  • humalointina Northern Brewer ja Hersbrucker
  • hiivana ilmeisesti Guinnessin jälkeläinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti